Olet tässä

Vuodeosastot

Peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä on kaksi vuodeosastoa. Osastoilla hoidetaan akuutisti sairastuneita ja kuntoutusta tarvitsevia potilaita. Tarjoamme laadukasta ja asiakaslähtöistä hoitoa sekä kuntoutusta alueen asukkaille. Hoitohenkilökunnalla on ammattitaitoa toteuttaa inhimillistä saattohoitoa huomioiden potilaan ja hänen läheistensä tarpeet. Terveysalan opiskelijoiden ohjaus kuuluu osastojen toimintaan.

Hoitoon tultaessa olisi toivottavaa, että potilaalla olisi mukana omat astmalääkkeet, silmätipat ja insuliinit.

Vuodeosastohoidosta potilaat maksavat akuuttihoidossa lainsäätäjän kulloinkin määräämän hoitopäivämaksun. Molempien osastojen laskutuksesta vastaa palvelusihteeri Marja-Liisa Tikkanen 044-4457773.

Soittoaika osastoille hoitajien numeroon kello 12-19.
Tiedustelut potilaan voinnista toivotaan keskitettävän yhdelle omaiselle.

Selänteen ohjeistus vierailuista

Haluamme muistuttaa vierailuohjeista. Ohjeistukset ovat edelleen voimassa tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi.

Koronavirus tarttuu pääasiassa pisaratartuntana, ihmisestä toiseen lähikontaktissa. Tartunnan saanut voi levittää virusta jopa parin vuorokauden ajan ennen oireiden alkamista. Siksi lähikontaktien välttäminen ja supistaminen mahdollisimman vähäisiksi ovat tartunnan torjuntakeinoja, jolle ei ole yhtä tehokkaita vaihtoehtoja. Tavoitteena on jokaisen yksittäisen asiakkaan suojaaminen tartunnalta ja myös asiakasturvallisuuden varmistaminen yleisesti.

Koronavirustartunta voi olla myös oireeton, mutta aiheuttaa riskiryhmään kuuluvalle iäkkäälle ihmiselle vakavan taudin. Mahdollisen oireettoman tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi noudata tarkasti henkilökunnan ohjeita, käytä koko vierailun ajan kasvomaskia ja huolehdi hyvästä käsihygieniasta.

Jos sinulla on vähäisiäkään hengitystieinfektion oireita tai epäilyä koronavirusaltistuksesta, älä vieraile vuodeosastolla, arviointiyksikössä tai tehostetussa palveluasumisessa.

Mikäli hoidossa oleva asukas lähtee yksikön ulkopuolelle, riski tartunnan saamiselle luonnollisesti kasvaa. Tilanteessa on tärkeä huomioida, ettei hänen mahdollinen tartuntansa koske pelkästään häntä, vaan yksikköön palatessa kaikkia yksikön asukkaita ja henkilökuntaa.

  • Tämän vuoksi yksikön ulkopuolella tehtävissä vierailuissa on ehdottoman tärkeää, että asiakkaan tapaamat läheiset ovat terveitä ja vierailuilla noudatetaan tarkkaa käsihygieniaa ja käytetään tarvittaessa hengityssuojaimia.
  • Asiakkaan käytyä yksikön ulkopuolella vierailemassa, noudatamme yksikössä tehostettua hygieniaa ja pyrimme välttämään asiakkaan kontakteja toisiin asukkaisiin viikon ajan vierailun jälkeen.

Selänteen akuuttivuodeosastoilla omaisten vierailut sallitaan 1-2 vierailijalle kerrallaan. Vierailuista sovitaan hoitohenkilökunnan kanssa aina etukäteen puhelimitse, vierailuaika on 15 minuuttia. Edelleenkin vierailujen aikana noudatetaan hyvää käsihygieniaa (käsien pesu ja desinfektio) ja käytetään suunenäsuojainta. Vierailija ei saa liikkua yhteisissä tiloissa vaan menee suoraan potilaan huoneeseen. Vierailulle saa tulla vain terveenä. Mikäli olet ollut ulkomailla, ethän tule vierailemaan kahteen viikkoon.

Taksinkuljettajia ja potilaiden tuojia pyydetään soittamaan ensin hoitohenkilökunnalle ja odottamaan oven ulkopuolella. Henkilökunta tulee avaamaan oven.

Yhteystiedot:

Haapajärven vuodeosasto
Männistönkatu 6
86800 HAAPAJÄRVI

Vierailuaika kello 12-18,
muusta ajankohdasta on sovittava hoitohenkilökunnan kanssa

Potilastiedustelut:
Kanslia/ hoitajat 044-445 6330

Osastonhoitaja Teuvo Liimatainen 044-445 6331,
tavoitettavissa virka-aikana

Kuntoutusasioissa jätä soittopyyntö fysioterapeuteille osaston henkilöstön kautta.

Fax 08-817 7929
 

Pyhäjärven vuodeosasto
Toipilaspolku 1
86800 PYHÄSALMI

Vierailuaika kello 12-18,
muusta ajankohdasta on sovittava hoitohenkilökunnan kanssa

Potilastiedustelut:
Kanslia / hoitajat 044-445 7774

Osastonhoitaja Raija Karhu
044-445 7775,
tavoitettavissa virka-aikana

Kuntoutusasioissa jätä soittopyyntö fysioterapeuteille osaston henkilöstön kautta.

Fax 08-769 7300

Hoitotyönjohtaja
Tarja Vaitiniemi 044-445 6920
tavoitettavissa virka-aikana

Sähköpostit:
etunumi.sukunimi [at] selanne.net