Henkilökohtainen apu

Henkilökohtainen apu on välttämätöntä apua niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö tekisi itse mutta ei niistä vammansa tai sairautensa vuoksi kokonaan tai osittain itse selviä. Henkilökohtainen apu edellyttää henkilön omaa kykyä määritellä, missä tehtävissä ja toimissa apua tarvitaan, miten ja missä tilanteissa sitä tulisi järjestää, esim. lapsille annettava normaaliin vanhemmuuteen kuuluva hoito ja huolenpito jäävät lain soveltamisen ulkopuolelle.

Avun määrittely ei voi perustua yksinomaan ulkopuolisen tahon, esim. omaisten tai viranomaisen tekemään määrittelyyn.

Henkilökohtaista apua järjestettäessä vaikeavammaisena henkilönä pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän sairauden takia välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen päivittäisistä toiminnoista eikä avuntarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista tai toimintarajoitteista.

Henkilökohtaista apua on järjestettävä päivittäisiä toimia, työtä ja opiskelua varten siinä laajuudessa kuin vaikeavammainen henkilö sitä välttämättä tarvitsee.

Lain tarkoittamia päivittäisiä toimia ovat mm. liikkumiseen, pukeutumiseen, henkilökohtaiseen hygieniaan, vaate- ja ruokahuoltoon sekä kodin siisteyteen tai asioimiseen liittyvät toimenpiteet.

Työssä tarvittavaa henkilökohtaista apua voidaan myöntää silloin, kun henkilökohtainen avustaja mahdollistaa tai helpottaa vammaisen henkilön työntekoa. Avustajaa ei voida myöntää sellaiseen työtehtävään, jossa avustaja tekisi vammaiselle henkilölle kuuluvaa työtä tai työtä hänen puolestaan. Jos kyse on normaaleista yritystoimintaan liittyvistä riskeistä tai töistä, henkilökohtaista apua ei myönnetä. Jos työnteossa on kysymys harrastusluonteisesta toiminnasta, ei kyse ole työnteosta.

Vammaispalvelulain tarkoittamana opiskeluna pidetään sellaista opiskelua, joka johtaa jonkin tutkinnon tai ammatin saavuttamiseen tai vahvistaa vaikeavammaisen henkilön ammattitaitoa sekä samalla parantaa hänen mahdollisuuksiaan työllistyä ja turvata oma elatuksensa. Opiskeluna pidetään myös opiskelijalle annettavaa valmentavaa ja kuntouttavaa opiskelua.

Erityistä velvollisuutta henkilökohtaisen avun järjestämiseen ei ole, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein.

Henkilökohtaisen avun ulkopuolelle rajautuvat sellaisen avun tarpeet, jotka edellyttävät pääosin hoivaa, hoitoa ja valvontaa. Tällaista hoivaa, hoitoa ja valvontaa on pääasiassa lääketieteellisin perustein annettava hoito ja huolenpito sekä henkilön vammaisuudesta tai sairaudesta riippumatta annettava ns. perushoito.

Kunta voi järjestää henkilökohtaista apua 1) korvaamalla vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset työnantajan maksettavaksi kuuluvine lakisääteisine maksuineen ja korvauksineen sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut, ns. työsuhdemalli, 2) antamalla vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluiden hankkimista varten palvelusetelin, jonka arvo on kohtuullinen (Ppky Selänteen vammaispalveluissa ei ole käytössä palveluseteliä) tai 3) hankkimalla vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluita julkiselta tai yksityiseltä palveluntuottajalta tai järjestämällä palvelun itse taikka sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa (ostopalvelusopimus).

Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu on asiakkaalle maksutonta.

Asiakkaan hakiessa henkilökohtaista apua hänelle laaditaan vammaispalvelulain mukainen palvelusuunnitelma. Palvelusuunnitelman avulla kartoitetaan asiakaslähtöisesti henkilön palvelujen tarpeet sekä se, millä tavoin ja mihin tarkoituksiin henkilökohtaista apua järjestetään ja miten sitä toteutetaan.